lauantai 26. syyskuuta 2015

26.9. Pitkä päivä järvellä

Tänään oli vuorossa syksyn ensimmäinen reissu eräälle matalalle järvelle. Kyseinen järvi ei todellakaan ole sieltä helpoimmasta päästä mutta voi palkita ikimuistoisella tavalla kun kaikki osuu kohdalleen. Olemme tehneet sinne paljon vaikeita reissuja mutta aina tuonne lähtiessä sitä miettii että josko tänään olisi vihdoin se päivä?

Kello soi kuuden aikaan ja kahvikupillisen jälkeen lähdin kotoa liikkeelle. Handyyn pihassa iskettiin vielä vene kärryyn, sitten eikun menoksi! Rannassa meni hetken aikaa veneen ja kamojen kanssa puljatessa ja hikihän siinä tuli. Kello olikin jo yli yhdeksän kun päästiin vesille.
Lyhyt siirtymä ja aloitettiin heittäminen tutulta paikalta joka on joitakin isomman kalan kontakteja tarjonnut aiemmilla reissuilla. Itse aloitin homman todella vahvasti, ensimmäinen heitto ja siimasotku, siinä menikin kymmenkunta minuuttia sitä selvitellessä. :) Tässä välissä Handyy avasi jo pelin pienellä hauella ja joku tärppikin taisi lisäksi olla. Vihdoin tuskaisen siimanselvitysoperaation jälkeen pääsin itsekin heittämään, tyhjää. Muutama ankkuripaikka heitettiin tällä alueella, Handyylla pari varovaista tärppiä, itse jouduin tyytymään ruohotärppeihin.

Päätimme siirtyä läheiseen lahteen. Siirtymällä Handyy ujutti ovelasti vaappua veneen perään ja siihen rouhaisikin heti pieni hauki. Sitten olimmekin jo perillä kohteessa. Aloitimme heittämisen lahden suulta ja lähdimme hiljakseen rekaamaan syvemmälle lahteen samalla joka sektoriin heitellen. Jonkin aikaa oltiin heitetty ilman tapahtumia ja olimme ajautuneet jo aika matalaan keskelle vitahelvettiä. Olin ihan ajatuksissani ja oikein säikähdin kun Handyy alkoi yhtäkkiä pitää elämää peräpenkillä. Syykin selvisi, spinneriä oli seurannut veneen viereen iso hauki. Siis oikeasti ISO. Itsellä ei ollut aurinkolaseja päässä ja olin muutenkin sen verran pihalla etten tuota nähnyt, mutta Handyy onneksi näki. Todella pitkä ja paksu kala, 10 kg++! Kädet tärisi ja ankkuri sujahti veteen. Jäätiin heittämään tätä kohtaa tarkemmin muttei saatu enää havaintoa isosta kovasta yrityksestä ja vieheruletista huolimatta.

Kohta siirryimme uistelemaan järven keskiosia. Viime syksynä tämä oli ajoittain toimiva taktiikka mutta nyt meinasi olla tosi vaikeaa. Heti alkuun saimme yhden pienen hauen mutta sen jälkeen homma meni ihan jäihin. Parin tunnin uistelun ja parin pienen hauen jälkeen päätimme yhteistuumin siirtyä takaisin heittohommiin. Kohteeksi valikoitui tuulen alapuolinen lahti joka on antanut aiemmilla reissuillamme hyviä merkkejä.

Heti ensimmäisessä ankkuripaikassa alkoikin tapahtumaan, taisimme saada nopeaan tahtiin neljä haukea ylös asti + muutama tärppi. Isoja eivät kalat olleet mutta todella jänniä tilanteita tarjosivat, tällä järvellä kalat iskevät usein kaukaa veneestä ja jäätävällä energialla joten pienempikin kala saattaa helposti tuntua reilusti isommalta mitä oikeasti on. :)

Keskikarkea

Jatkoimme lahden perkaamista välillä ankkuripaikkaa vaihdellen ja tarkasti hieroen. Tärppejä tuli tasaiseen tahtiin jokaisesta ankkuripaikasta ja välillä joku ylöskin. Joitakin 2-3 kg kaloja + pienempiä, eli ei isoja mutta hyvältä maistui meininki! Luomuväriset kumit olivat kaikista kovimmassa vedossa, ärsyväreillä sai kauhoa ihan tyhjää.

Jossain vaiheessa siirryimme vähän sivummalle heittämään kohdan josta olimme uistelleet aiemmin päivällä ohi ilman tapahtumia vaikka kyseessä oli aiempien kokemusten perusteella suht "varma" paikka. Pienempiä haukia tästä ainakin pitäisi löytyä ja kontakteja karkeampiinkin on ollut.
Heti ensimmäisellä heitolla sain varovaisen tärpin joka ei kuitenkaan tarttunut. Hetki kauhottiin tyhjää ja suunniteltiin jo ankkurointia vähän sivummalle että yltäisi paremmin heittämään matalaan tiheämmän vitaikon reunamille. Handyy kuitenkin totesi että yltää sitä varmaan tästäkin ja nasautti pitkän heiton sivumyötäiseen. Muutama kammenkierros, raivokas pommi ja ruskeaa  L-koon SnackBaitsia lähdettiin kuskaamaan ison kalan otteilla! Kala otti tosi kaukaa veneestä ja käyttäytyi niinkuin iso kala usein tekee, eli junnasi pohjia pitkin. Vasta veneen vieressä pääsimme näkemään sen, on se hyvä kala! Pienet päänravistukset vielä veneen vieressä ja haavi heilahtaa. Yläfemmaa kehiin, nyt on suurhauki! Tyhjävatsainen mutta todella paksuselkäinen kala kellottaa vaakaan tasan 9 kg lukemat 107 cm varrellaan. Muutamat kuvat ja suurhauki vapauteen. Hyvältä tuntuu onnistuminen, niin kovasti tämä järvi on meitä koetellut! :)

Suurhauki

Emme malta edes tupakkataukoa pitää, jos se ison kalan ikkuna vaikka olisi nyt auki? Sijoitan itsekin kumin samoille holleille ja muutaman kammenkierroksen jälkeen joku rysäyttää voimalla mutta ei jää kiinni. Prkl, saattoi olla hyvä. Tai sitten ei. Yhden tärpin saamme vielä tuosta ankkuripaikasta, sitten on aika jatkaa matkaa.
Kulman takaa kopaisemme yhden ankkuripaikan verran vähemmän kalastamaamme spottia mutta ilman tärppejä joudumme siitä poistumaan. Seuraavaksi teemme vähän pidemmän siirtymän mutta emme saa yhtä puikkaria kummempaa. Aika menee nopeasti kun on kivaa ja päivä alkaakin olla pikkuhiljaa pulkassa. Paluumatkalla uistelemme ja muutama pieni hauki pureekin vaappuihin vielä viime hetkillä, joten päivän kokonaissaldo kohoaa 18 haukeen. Hyvä päivä vesillä, tapahtumia mukavasti ja kruununa suurhauki. Kiitokset Handyylle reissusta ja onnittelut vielä suurhauesta! :)

-Suurkalastaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti